LYHYESTI Uutisia // Tapahtumia // Ajankohtaista asiaa Krista Luoma Sähkö- ja LVI- tekniikan myynti kasvussa SÄHKÖTEKNISTEN tuotteiden tukkumyynnin arvo vuonna 2021 oli 1 145 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään vuonna aiemmin. Kasvua edellisvuodesta oli 8,4 %. Sähköteknisen kaupan liiton (STK) mukaan kasvua oli uudis- ja korjausrakentamisessa sekä infrahankkeissa, kuten tuuli- ja aurinkovoiman ja sähköisen liikenteen latausverkon rakentamisessa. Myös LVI-tukkumyynnille 2021 oli vahvan kasvun aikaa. Koko vuoden kasvuprosentti oli 9,1 %. Etenkin keväästä saakka nähty asuntoraken- tamisen kasvu siivitti talotekniikan kysyntää. Teollisuuden ja korjaus- rakentamisen kasvun odotetaan jatkuvan myös alkuvuonna. Tukkumyyntien kasvuluvuissa heijastuvat osaltaan myös voimak- kaasti kohonneet raaka-aineiden ja komponenttien hinnat. talteka.fi stkliitto.fi ONNIMARKKINOIDEN VOITTO JYVÄSKYLÄÄN SYKSYN 2021 Onnimarkkinoilta ostoksia tehneiden yritysten kesken järjestetyissä arpajaisissa onnetar suosi jyväskyläläistä Kotisol Oy:tä, josta tuli Volkswagen Crafter -pakettiauton omistaja. Paljon onnea voittajalle! 4 ONNINEN Barometri Muutokset edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna Sähkötarvikkeiden markkinat 15,9 % Loka-joulukuu 2021 10,6 % Heinä-syyskuu 2021 9,4 % Huhti-kesäkuu 2021 -3,6 % Tammi-maaliskuu 2021 Lähde: Sähköteknisen Kaupan Liitto ry LVI-tuotteiden markkinat 15,9 % Loka-joulukuu 2021 13,2 % Heinä-syyskuu 2021 11,0 % Huhti-kesäkuu 2021 -4,1 % Tammi-maaliskuu 2021 Lähde: Talotekninen teollisuus ja kauppa Talteka ry iStock Onninen työllistää Suomessa noin 1 200 henkilöä. Henkilökuntaa on 47 paikkakunnalla. Onnisen eteläisin toimipaikka on Raaseporissa, pohjoisin Rovaniemellä, läntisin Maarianhaminassa ja itäisin Joensuussa. VASTUULLINEN KOTIMAINEN TERAWATTITUNTI HUKKA- LÄMPÖPOTENTIAALIA KAUPAN ALALLA MOTIVA OY:N tuoreen selvityksen mukaan Suomen kaupan alalla on lähes terawattitunnin hyödyntä- mätön hukkalämpöpotentiaali. Merkittävimmät hukkalämpölähteet ovat päivittäistavarakaupan kylmä- järjestelmien lauhde-energia ja kauppakeskusten jäähdytysenergia. Suurin hyödyntämättömän lämmön potentiaali löytyy keskikokoisista marketeista. Lämpöä voi hyödyn- tää joko suoraan tai lämpöpumpun avulla samassa kiinteistössä, kauko- lämpöverkostossa tai viereisessä kiinteistössä. Hukkalämmön käytölle tulee jatkossa myös suoria vaati- muksia EU:n uudistuvasta energia- tehokkuusdirektiivistä. motiva.fi Mikko Vähäniitty
Lataa PDF-tiedosto
Evästekäytännöt