GDPR - Tietosuoja HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY 1. Yleistä Asiakkaidemme tietojen suojaaminen ja luottamus ovat toimintamme ehdoton edellytys. Antamiesi tietojen perusteella voimme tarjota sinulle yksilöllistä neuvontaa, tuotteita ja palveluja. Viime vuosina digitalisaatio on noussut yhä merkittävämpään rooliin yhteiskunnassamme. Se näkyy muun muassa siinä, miten verkkopalveluiden käyttötavat ovat muuttuneet ja miten yritykset tallentavat ja hyödyntävät henkilötietoja. Tämä on luonut tarpeen päivittää säännökset, jotta ne vastaavat nykyisiä tapoja käyttää henkilötietoja. Uutta yleistä tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan 25.5.2018 alkaen kaikkiin Euroopan talousalueella henkilötietoja käsitteleviin yrityksiin ja organisaatioihin. Uudella asetuksella halutaan painottaa entistä vahvemmin asiakkaan oikeutta päättää omista tiedoista ja omien henkilötietojen käytöstä. Tietosuoja-asetus koskee myös henkilöitä, jotka edustavat yrityksiä tai instituutioita. Yritys- tai yhteisöasiakkaanamme annat työntekijöiden ja muiden osapuolien henkilötietoja FSM konsernille. 2. Tietosuojaseloste FSM on sitoutunut suojelemaan yksilöiden oikeuksia ja pitämään henkilötietosi turvassa. Olemme tunnistaneet toiminnastamme henkilötietoa sisältävät rekisterit ja tehneet niistä erilliset tietosuojaselosteet. Asiakastietoja käsittelemme toiminnanohjausjärjestelmässä, jossa henkilötietoja käytetään tilausten käsittelyyn ja arkistointiin, asiakassuhteiden hoitamiseen sekä markkinointiin silloin kun siihen on henkilön antama lupa. Henkilötietoja käsitellään henkilötietolain sallimissa ja edellyttämissä rajoissa. Parannamme ja kehitämme palveluitamme, tuotteitamme ja verkkosivustojamme jatkuvasti, joten tietosuojaselosteisiin saatetaan ajoittain tehdä muutoksia. 3. Käsiteltävät henkilötiedot Käsiteltävät henkilötiedot saadaan asiakkaalta itseltään FSM:n verkkokauppaan kirjautumisen/rekisteröitymisen kautta, puhelimitse tai sähköpostitse. Käsiteltäviä tietoja ovat henkilön nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä tilaus-, toimitus- ja laskutusosoitteet ja teknisen tuen yhteydenottopyyntöjen sisältämät tiedot. Lisäksi turvallisuussyistä FSM:llä on konttoreissaan valvontakameroita. FSM Oy - Lähellä asiakasta, parhaalla palvelulla. Kolmenkulmantie 1, 37150 Nokia | Niittyvillankuja 4, 01510 Vantaa | fsm@fsm.fi | Vaihde +358 (0)207 559 500 | Y-tunnus 0848043-2
Download PDF file